Biografia

Irina syntyi 10.5.1975. Musiikki kiinnosti pientä tyttöä jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Kotona olleet soittimet ja soittolaitteet saivat kyytiä Irinan käsittelyssä kielloista huolimatta. Erityisesti Abba sai pienen vaippapöksyn pyllyn keikkumaan. Kotimainen kunnon humppakin tosin upposi. Jätkänhumppa isoisän haitariversiona oli ylivertainen suosikki!

Viisivuotiaana Irina sai pitkään toivomansa viulun. Viulua Irina soitti 14-vuotiaaksi Kauhajoen Panula-opistossa. Samaan aikaan tyttö harrasti myös kilpatanssia Kauhajoen Casinon riveissä. Tanssimisen Irina aloitti 9-vuotiaana. Suurin motiivi harrastukselle oli pöyhkeät ihanat hameet. Vauhtiin päästyään motiivit muuttuivat ja tanssimisesta tuli pukuja tärkeämpi syy harrastukselle. Tanssimista Irina harrasti myös kotonaan. Pikkuinen Irina ihastui Madonnan, Michael Jacksonin ja monen muun artistin/bändin musiikkiin niin, että nauhoitti suosikkikappaleitaan videolle ja opetteli idoliensa koreografioita ulkoa. Ulkoa piti luonnollisesti opetella myös kappaleiden sanat, vaikkei lyriikoiden sanomaa ymmärtänytkään.

Koulussa Irina pääsi laulamaan kevät- ja joulujuhlissa, ja sai tällä tavoin tyydyttää kovaa esiintymisviettiään. Lukiossa ollessaan tutut pojat pyysivät Irinaa bändiinsä taustalaulajaksi. Steel Town esitti sekä omaa että Toton musiikkia. Aikanaan nimi vaihtui Rajatapaukseksi ja esityskieli suomeksi. Porukka hajaantui ympäri Suomen, ja homma kuivui kasaan, kunnes osa porukasta päätti kasata uuden bändin, Groovetandemin, kokoon puhallinsoittajien kera. Irinasta tuli bändin solisti. Musiikki oli soul/funk -painotteista.

1998 Irinaa pyydettiin solistiksi Playaan. Playan riveissä vaikutti myös kosketinsoittaja Antti Pitkäjärvi, joka toimi bändin toisena solistina. Kokoonpano teki satoja keikkoja viiden vuoden aikana. Harrastus muuttui työksi. 2003 vuoden päätyttyä Irina ja Antti päättivät jäädä Playasta pois ja perustivat uuden yhtyeen Reduxin. Bändin komppiryhmäksi saatiin tutut pojat Jussi Saxlin ja J Salonen.

Miten sitten alkoi sooloura? Vuonna 2002 Irina matkasi ystäviensä kanssa yhteisten kavereiden häihin Kauhajoelle. Tuolla matkalla Toni Wirtanen soitti Irinalle Juulian totuudet -kappaleen ja kysyi haluaisiko Irina laulaa kyseisen biisin. Kappale oli sävelletty samannimisen sarjan tunnuskappaleeksi. Irina suostui. Yhteistyö ei jäänyt tähän, vaan parivaljakko päätti tehdä yhdessä kokonaisen levyllisen musiikkia. Vuosi 2003 menikin Vahva-albumia tehden. Keväällä 2004 Vahva julkaistiin, ja kaikkien yllätykseksi levy myi reippaassa kuukaudessa yli 15000 kappaletta. Menestys ei jäänyt siihen, vaan myynti ylitti myös platinarajan. Emma-gaalassakin kävi hyvin: Vahva valittiin vuoden debyyttialbumiksi ja Irina vuoden tulokkaaksi!

Vahva-albumin julkaisusta lähtien Irina on keikkaillut oman bändinsä kanssa ahkerasti ympäri Suomen lähes tauotta. Bändiksi vakiintui heti alkumetreillä tälläkin hetkellä Irinan taustalta löytyvä kokoonpano, Antti Pitkäjärvi, Jussi Saxlin ja J Salonen sekä poikien kautta mukaan tulleet kitaristit Janne Kasurinen ja Miika Colliander. Bändi on ollut mukana myös Irinan Älä riko kaavaa - sekä Liiba Laaba –albumeilla soittajina ja sovittajina. Liiba Laaba –levyllä kuullaan myös poikien sävellyksiä.

Lokakuussa 2005 Irina julkaisi siis toisen albuminsa Älä riko kaavaa. Älä riko kaavaa jatkoi Vahvan jalanjäljillä. Levyjä on myyty yhteensä lähes 100000kpl. Uusi tulokas Liiba Laaba pääsee siis kovaan sakkiin. Aika näyttää miten Irinan kolmas lapsi pärjää!

 

Kysymykset

Mistä lähtöisin: Kauhajoki
Missä asun: Heinola
Syntymäaika ja horoskooppi: 10.5.1975 / Härkä
Harrastukset: lenkkeily, hiihto, kuntonyrkkeily, kuntosali...
Lempiväri: punainen, musta, ruskea, vihreä…
Lempiruoka: kotiruoka, intialainen ja nepalilainen
Lempibändi: mm. Mew, Muse, Magenta Skycode,Madonna, Husky Rascue, Moloko, von Hertzen Brothers, Sara, Ville Leinonen, Radiohead,  Coldplay, Foo Fighters, Block Party, Tehosekoitin, Risto, Stevie Wonder, Sting, Robbie Williams, Harry Connick Jr, Genesis, Egotrippi, Apulanta, Don Huonot, Pmmp, The Cardigans, The Ark, U2, Carpark North, Metallica...
Lempielokuva: Elling, Avain pakoon…
Lempikirjailija: mm. Agatha Christie ja John Irving
Lempituoksu: Juuri leikattu nurmikko on voittamaton! Tosin kyllä vasta leivottu pullakin hyvälle tuoksuu!
Lemmikit: Kolme siamilaista kissaa löytyy. Tytöt Into ja Salama sekä poika Kusti (kuvia Galleriassa)
Paras konsertti: Mew Nosturissa 10/05 sekä Madonnan konsertti Hannoverissa 08/06
Kuvaile jokaista bändin jäsentä muutamalla sanalla: Antti – luotettava ja kiltti porukan hauskuuttaja. Jussi – itseironinen ja rento, huonojen leffojen ystävä. Janne – herkkä ja suloinen nuori mies, joka on lähes poikkeuksetta myöhässä. Miika – taitava konkari, jolla on sana hallussa, ei jännitä turhista. J – periksiantamaton joka paikan säätäjä, jolla on miljoona muistutusta ja herätystä kännykässä.
Oman uran huippuhetki: Niitä on hurjasti, platinalevyt, Emmat, studiot ja valmiiksi saadut levyt, keikat, Kosovon reissu…
Lempivuodenaika: Kesä on parasta aikaa, festarikeikat ja aurinko, kuin olisi pitkällä kesäretkellä! Jihaa!!!
Muut työpaikat: Olen työskennellyt mm. golf-klubilla, elokuvateatterin lipunmyyjänä, henkilökohtaisena koulunkäyntiavustajana, sijaisena kouluissa…
Lempivaate: Verkkarit
Koulussa olin: Kiltti ja tunnollinen, mutta samalla myös vauhdikas oppilas.  
Luonteenpiirteet: Iloinen, luotettava, mukavuudenhaluinen, rauhaa rakastava, omaa tilaa vaativa ja kärsimätön, tuo tullessasi vie mennessäsi -tyyppi
Mukavin muisto lapsuudesta: Ihania muistoja on paljon! Isovanhemmilla oli lehmiä, niiden kanssa oli ihana puuhastella, talvisin hiekkamontuilla laskettelu isolla porukalla, retket luonnossa, barbileikit…