Päiväkirja
Jouluja, jouluja!
Keikat on tältä vuodelta nyt sitten veivattu ja loma on alkanut! Harmitti ihan hirmuisasti, että flunssa iski tähän viimeiseen viikonloppuun ja Hämeenlinnan sekä Ylihärmän keikat vedettiin nokka tukossa. No ihan hyvin ne silti meni, ainakin yleisössä oli tunnelmaa. Torstaina käväisin Tavastialla Tähkän kanssa kyhnyttämässä. Hauska kokemus! Tuommoiset vierailut on sen verran harvinaista herkkua, että niille ihan mieluusti sanoo kyllä, josko se omien aikataulujen puitteissa suinkin vain on mahdollista! Foorumilaiset oli näppärinä laittaneet jo jonkin linkin, josta tuon vedon voi käydä katsastamassa mikäli kiinnostaa.
Minä matkaan huomenna perheineni muille maille vierahille kuukaudeksi eli tällä suunnalla on minun osaltani melkoisen hiljaista. Täytyy olla tosi vähän tekemistä, että annan itselleni luvan istahtaa tietokoneen ääreen. Parin viikon köllöttelyn jälkeen tuo lupa saattaa tosin jo hellitä, mene ja tiedä... Hih!
Ai niin ja se mystinen telkkariohjelma, jossa vierailen. Kymppitonni alkoi perjantaina Suomi tv:llä ja kisailen siellä vielä ensi viikollakin eli mikäli olette kanavan masiinoihinne jo päivittäneet niin visailkaahan kotisohvillanne meidän "hyvien" kysymystemme parissa!
Ei muuta mukavaa joulua kaikille teille ja mitä parhainta alkavaa vuotta! Keikoilla nähdään taas ihanaiset!