Irina

Päiväkirja

Anna hyvän kiertää!

09.02.2010 /

Lomat on vietetty ja keikat ovat taasen alkaneet. Emmoissakin ehdimme poikain kanssa jo piipahtaa, mutta pystit meni odotetusti toisiin osoitteisiin. Video seuraavasta singlestä on myöskin tekeillä. Kuvattu materiaali on leikkauspöydällä ja odottelen milloin pääsen näkemään millainen on lopputulema. Videon kuvasi Heltecin opiskelijat, joten saan useampia erilaisia versioita joista valita. Kivaa! Singlehän on siis Jälki!

Keikat alkoivat keskiviikkona Espoon Sellosalista. Konserttisalissa esiintyminen heti tauon jälkeen ei ollut ihanne, mutta ihana poikkeus normaaliin se kuitenkin oli! Koitimme keksiä jotain pieniä yllätyksiä/ uusia versioita edes muutamaan biisiin tsekissä. Treenien jälkeen pojat lähtivät syömään. Kokeilla ei ollut ollut kiire, joten pojat tulivat takaisin n. 15min ennen keikan alkua. Minä olin kuin tulisilla hiilillä. Settilistat oli tekemättä ja tarvitsin kipeästi apua niiden tekemisessä. Olimme ajatelleet, että ensimmäinen setti olisi rauhallinen ja toisessa ei säästeltäisi tempossa saati sitten meiningissä. Rauhallisen setin rakentaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi! Eihän klubeilla semmoisia vedellä. Pikaisen ajatusriihen jälkeen saimme setit kasaan ja ei kun menoksi. Vaikkahan olo oli aika epävarma sen suhteen oliko ensimmäinen setti toimiva, olin silti ekstaasissa. Oli ihanaa tehdä asioita toisin. Odotan innolla tulevaa Savolinnasalin keikkaa. Täytynee uhrata ajatus jos toinenkin seteille jo hyvissä ajoin niin ei pääse paniikki yllättämään!

Ja mitä viikonlopun keikkoihin tulee niin Raumalla ja Kaarinassa oli hyvä ja lämmin meininki. Janne edusti meitä kaikkia torstaisissa Emmoissa niin pitkään, että toipuminenkin otti aikansa. Hyvin tuo kitarataiteilija kuitenkin keikoista selviytyi. Selviytymisen ohella hän jaksoi viihdyttää meitä viattomia kanssamatkustajiaan äärimmäisen huonoilla vitseillä, joista yksi saatiin tiristettyä ulos raumalaistenkin iloksi! Annoimme siis hyvän kiertää! Jihaa!